Pikkupossuja tilauksessa
Erään englanninbulldogin lisääntymistarina

Pupsit täyttivät maanantaina 12 viikkoa ja ovat nyt kaikki käyneet rokotuksissa. Hyvin kuulemma meni, suurin pentu oli 9,9kg ja siroin neiti oli 7,6kg, kaikki hyväkuntoisia vesseleitä. Lisäilen tänne pian pari kuvaa mitä olen uusilta perheiltä saanut… Blogi varmasti täten hiljenee pikkuhiljaa, joitakin satunnaisia päivityksiä lukuunottamatta ei enää ole juuri kirjoitettavaa “projektin” päätyttyä. Possu on muuten palautunut hyvin, löytyy uumakin jo ja paino on laskenut normaaliin 24 kiloon. Kaikki hyvin!

Hei kaikki! Kestänyt tosi kauan päivittää tänne kuulumisia, on tapahtunut kaikenlaista pientä. Oli mm. hirmuinen myrsky joulun tienoilla, jonka takia sähköt oli poikki meilläkin, ja eläinlääkäri suljettuna monta päivää. Sähkökatkojen ja silmähommelin takia meidänkin joulusuunnitelmat menivät aivan pipariksi, oltiin vaan kotona kynttilänvalossa lämmittelemässä takan ääressa, tunnelmallista kyllä mutta pidemmän päälle aika turhauttavan tylsää. Sylvi ei siis saanut tikkejä pois silloin kun piti, mutta lopulta kuitenkin. No, tikit oli pois ja silmä kovasti punoitti, laitoin pari päivää tippoja niin se parani. Lähdin sitten ihan itse viemään pientä uuteen perheeseen yli 300km päähän, niin auta armias, samantien kun päästiin Keski-Suomeen niin se kirsikka pullahti taas silmästä… Jösses miten pisti vihaksi, ei kai nyt taas! Yllätyksekseni kun Sylvi nukkui päikkärit niin se kirsikka menikin itsestään pois, eikä sitä ole sen jälkeen enää näkynyt ja silmä näyttää hyvältä, ei ongelmia. Riiviö on nyt ollut uudessa perheessään terrorisoimassa jo melkein viikon, ja saikin uudeksi nimekseen Iines. Ja sehän on vallan mainio nimi se. Tulee varmasti nähtyä pikku-Iinestä paljon, se pääsi hyvän ystäväni hoteisiin lapsiperheeseen ja bokserin riehukaveriksi. Ensi kesän yhteisiä kesämökkireissuja koiralauman kanssa odotellessa… Pentujen lähdettyä uusiin koteihinsa ja kun enää ei viimeisimmästäkään tarvitse olla huolissaan, on ollut loppujen lopuksi aika huojentunut olo. Sukat on kuivat ja matot lattialla, ja kotona on asiat entisellään. Possun nisät ovat vihdoin alkaneet pikkuhiljaa palautumaan, olivat aika huomiotaherättävät rukkaset välillä. Lenkit maistuu ja mamman uumakin alkaa olla ennallaan. Käytiin tuossa myös pari päivää maaseudulla muistelemassa miltä se lumi näyttääkään, koirat nauttivat aivan täysillä hangessa kirmaamisesta, mummolan herkuista, jäniksenraadosta (:D) ja muutenkin mahtireissu. Pennut täyttävät maanantaina jo 11 viikkoa, eli reilu viikko rokotukseen. Muistakaahan vielä madottaa kerran, huutelen nyt sitten tännekin!

Voi surju ja kurjuus nyt taas yhden kerran!! Aamulla tytöt taistelivat keskenään ja Sylvi sai ilmeisesti naarmun silmäänsä. Siitäkös silmä ärtyi ja vilkkuluomi alkoi punoittamaan. Parissa tunnissa tulikin vilkkuluomi reippaasti esiin ja turposi, lähdin heti pennun kanssa ajelemaan kohti eläinlääkäriä. Eläinlääkärissä vilkkuluomi sujahti siististi takaisin sisään ja Sylvi sai silmätippoja, ilmeisesti naarmusta tulleen ärsytyksen vuoksi oli kirsikkasilmä (pullistunut kyynelrauhanen) pamahtanut kehiin! Kummallakaan pentujen vanhemmista ei ole ikinä ollut mitään ongelmia silmien kanssa, ja kaikilla pennuillakin on siistit ja tiiviit silmät… Jokatapauksessa, eläinlääkäri kertoi että vaiva ei välttämättä ikinä uusi ja hyvältä näyttää. Olin ehtinyt noin kilometrin ajamaan kohti kotia kun silmän sisänurkasta pullahti taas esiin pinkki yllätys. Eikun takaisin eläinlääkärille, pentu sai heti rauhoituspiikin ja toimenpidehuoneessa sille ommeltiin tikit silmäluomeen, tai siis vilkkuluomi on nyt ommeltu kiinni yläluomeen niin että se peittää lähes koko silmän jotta se paranisi rauhassa. 4-5 päivää pitäisi olla ja sitten tikkien poistoon ja kontrolliin. Näitä kuulemma on paljon ja tyttönen tulee ihan kuntoon, ei pitäisi olla huolissaan mutta minkä minä itselleni mahdan. Nyt ollaan taas kotona, Sylvi itkee lohduttomasti tokkuraisena ja minä myös tuherran itkua. Olipa kurja homma ilmoittaa uuteen perheeseen että odotettu pikkuprinsessa ei tulekaan jouluksi kotiin ja nyt kävi näin… Muuten menee hyvin, mutta kaikki menee päin mäntyä. Todella, todella epäonnistunut olo taas, vastoinkäymisiä kasaantunut tänään noin muutenkin. Jäi sitten jouluruoat ostamatta kun ei huvita poistua kotoa.

Lisäpäivitystä näin illemmalla; Sylvi on oma iloinen riiviö itsensä jo ja taistelee kuin raivopää maailman pahuutta vastaan. Munkin lannistuminen oli ohimenevää ja huominenkin näyttää jo paljon paremmalta. Onneksi uudessa perheessä ollaan ymmärtäväisiä sen suhteen että joutuvat odottamaan pentua pidempään, jotta se ehtii kunnolla parantumaan. Asioilla on tapana lopulta järjestyä, vaikka taas koetellaan huolella…

Noniin, nyt on pennuilla ikää jo 8 viikkoa ja pojat ovat lähteneet uusiin koteihin. Kyllä tuli jokaisen takia pienet itkut tirautettua, minä kun olen tällainen herkkis. Tytöt lähtevät sitten lähempänä joulua kun uusilla perheillä on paremmin vapaata töistä yms. Pennuista kaikkein rohkein ja reippain, Sulo, oli uudessa perheessään heittäytynyt nössöksi ja aluksi pelännyt kamalasti ranskanbulldoggia, nyt ne jo kuulemma nukkuvat yhdessä ja painivat hurjasti. Itkupilli Raineri eli nykyisin Paavo ei sitten pelännyt yhtään mitään eikä ole kuulunut vinkaustakaan, on ollut tosi reipas poika! Se sai ihanan enkkupojan Hugon isoveikakseen, rakkautta ensisilmäyksellä.  Ensio eli Rocky oli vähän itkeskellyt ensimmäisenä yönä mutta kaikki mennyt kuitenkin hyvin. Oli ihana kuulla kaikilta jo ensimmäiset kuulumiset, kivi lähti sydämeltä eikä tarvitse enää niin huolehtia. Niin ne vaan pikkupossut levittäytyvät ympäri Suomea… Possu-mamma ei tunnu huomanneen jengin vähenemistä, illalla vähän läähätteli ja pesi tyttöjä kovasti, ei muuta. Hauska kun noista tytöistä nyt huomaa miten ne ovat sekä fyysisesti että luonteiltaan kuin yö ja päivä. Lyyti on huomattavasti isompi ja kurttuisempi, ajattelevainen rauhallisenpuuhakas neiti, ja päivä päivältä punaisempi Sylvi taas on selvästi sporttimallia, tiivis ja hoikkarakenteinen suurisilmäinen kauhuriiviö. Ihania kumpainenkin! Tänään ostoksilla en voinut vastustaa olla ostamatta molemmille pinkkiä kimallepantaa, vaikka niillä jo pannat olikin.

Pennut ovat nyt 7,5 viikkoa vanhoja ja muutaman päivän päästä lähtee pojat uusiin koteihinsa, tytöt jäävät vielä joulua odottamaan. Ripulirallista selvittiin kunnialla ja kaikki on taas vihdoin hyvin, tänään ovat jo kaikki kakkineet kiinteää ja palanneet normiruokailuun. Lisään tähän tuoreet kuvat kaikista, kaveri kävi ottamassa hienoja kuvia. Kaihomielinen tunnelma jo nyt, pikkuhiljaa olen pakannut pienille pentupannat, ruokaa, leluja yms valmiiksi ja huomenna koitan saada hoidettua sopparit yms valmiiksi. Täällä odotetaan joulua sekalaisin tuntein…

Tämä tästä vielä puuttuikin. Olen syöttänyt pennuille kotimaista jauhelihaa siitä asti kun kiinteä on maistunut, turvotettujen nappuloiden kaverina. Alkuun syötin normaalia laadukasta naudanjauhelihaa marketin lihatiskistä, mutta ruokamäärien kasvaessa olen ostanut koirien osastolta sellaisia kilon pakastejauhelihapötköjä, hyvin on maistunut. Nyt kun asioin paikallisessa Musti&Mirri-myymälässä, niin ostinkin jauhelihapötköt sieltä. Sulatettuani lihan ihmettelin ensin miten hirvittävän paljon siitä tulikaan verta, aivan valtavasti. Muutenkin jauheliha vaikutti huonolaatuisemmalta. Pennut kuitenkin tykkäsi ja ruoka maistui. Viime yö meni sitten aikalailla valvoessa kun pennut kiljuivat kuin syötävät parin tunnin välein, oli ilmeisesti masut kipeinä. Ja se ripuli, aivan valtava ripuli. Ei siinä jos yksi kakkisi vetelää mutta kun viisi pientä vikkelää pentua ruikkii kuraa ympäri taloa jatkuvasti. Kaikilla meni maha pahasti sekaisin ilmeisesti juuri siitä jauhelihasta, nyt koitetaan saada raukkaparkoja kuntoon turvotetuilla nappuloilla, maitohappobakteeritipoilla, raejuustolla ja laadukkaalla jauhelihalla. Onneksi pennut osaavat itse käydä jatkuvasti juomassa vettä kupista niin eivät pääse kuivumaan. Olisipa nopeasti ohimenevää. Enpä suosittele tuota M&M jauhelihaa kenellekkään…

Ylihuomenna pennuille tulee jo seitsemän viikkoa ikää täyteen, aika on mennyt hurjan nopeasti. Olen tyytyväinen että päätin luopua taaperoista vasta kahdeksan viikon ikäisinä, vaikka seitsemän viikkoisina niistä toki voisikin hankkiutua eroon… Ei meillä mikään kiire ole, vaikka pennut ovatkin isokokoisia ja kehittyneet valtavasti, tuntuvat ne vielä kovin avuttomilta suureen maailmaan. Possu ei ole vielä pientä kuritusta lukuunottamatta tuntunut juuri vieroittaneen pentujaan, vaan imettää niitä vielä paljon. Pienet myös hakevat paljon turvaa toisistaan. Uskon että lisäviikko huolettomina vauvoina tekee ihan hyvää. Ettei hyvä viikko oppimisen kannalta menisi hukkaan, olen koittanut opettaa pennuille pieniä perusasioita. Sisäsiisteyttä, automatkustamista, kieltoja, ulkoilua ynnä muuta. Kaikki kuitenkin menevät lapsiperheisiin, tästä on hyvä sitten jatkaa. Kun pentujen kanssa viettää paljon aikaa, ei niiden kasvua silmämääräisesti huomaa. Enää kaikki pennut eivät mahdu kerralla syliin, korkeintaan kaksi, ja pissalammikot tuntuvat triplanneen kokonsa ja määränsä viikon sisään… Maidosta ruokavaliossa ollaan toki jo luovuttu, nyt tarjoillaan nappula-jauhelihamössöä neljästi päivässä. Loppuisipa tuo karmaiseva päiväkausia kestänyt myrskyinen sää, niin pystyisi olla pentujen kanssa ulkona paria minuuttia pidempään.

Tänään käytiin vihdoin eläinlääkärissä laittamassa pennuille mikrosirut niskaan ja tehtiin samalla terveystarkastukset, paperisotaa ja hankin matolääkkeetkin samalla. Olipa kohtuuttoman painava kantolaatikko, oli tullut yli kymmenen kiloa lisäpainoa sitten viime käynnin. Pennut painoivat nyt kuusiviikkoisina noin 2,5-3,5 kiloa per kappale, ovat hyväkuntoisia ja reippaita kavereita. Taas on liuta uusia faneja. Mikrosirutuskaan ei ollut yhtään niin kamalaa kuin pelkäsin, ei tullut yhdelläkään pennulla edes parku vaikka isolla neulalla tökättiin niskaan. Yhdellä pennuista oli toinen kives vielä vähän hukassa mutta se on näin pienellä vielä ihan normaalia. Automatka meni leppoisasti kuorsaten, ovat yhtä hyviä matkustamaan mitä Possukin. Nyt aloitetaan koko konkkaronkan matokuuri, saavat sitten madottaa uusissa perheissä pennut vielä kertaalleen ennen ensimmäistä  rokotusta 12-viikkoisena. On muuten hulinaa ja vilskettä talossa, aivan hirvittäviä taistelutiikereitä ja kamalalla ryskeellä painavat menemään pitkin taloa, ei pidättele pentulaatikot eikä koiraportit kun tekee mieli lähteä repimään esimerkiksi verhoja ikkunoista tai puremaan reikiä isoihin koiriin… Tuntuu että sukat eivät pysy kuivina hetkeäkään, pieniä lätäköitä löytyy jatkuvasti mitä ihmeellisimmistä paikoista! Tänään tuli ensilumi ja sitähän piisaa ihan reippaasti, josko se on vielä aamulla tuolla niin käydään pentujen kanssa kokeilemassa vähän miltä se tuntuu.

Tänään tuli Jyväskylästä asti perhe katsomaan pientä Ensiota, ja aivan ihana perhe olikin muksuineen päivineen. Kamalaa siinä on se, että lempipoikani ja suosikkini lähtee kahden viikon päästä uuteen kotiin. Muiden pentujen varaamisen kanssa ei ole ollut raskasta mutta tämä ihan yllätti, olen maani myynyt. Huomenna vielä tullaan Lyytiä katsomaan ja sitten olisi kaikille hyvät kodit odottamassa. Tänään olin ensimmäistä kertaa tajunnut varata isoille koirille kunnon herkkuluut, ekaa kertaa Possu ei hyppinyt ja haukkunut ja vetänyt riemuhepulia koko pentukatselmuksen ajan, vaan käyttäytyi kuin unelma. Muut kylässä käyneet eivät varmaan usko tätä lukiessaan, heh. Pennuille on myös lähes kaikille jo uudet nimet keksitty perheissä, ihan hienoja nimiä. Sylvistä tulee Lulu tai Lola, Lyytistä Hilma, Rainerista Paavo ja Ensiolle olivat keksineet nimen Roki/(Rocky?) koska se on pieni taistelija. Sulosta en vielä tiedä saako se pitää vanhan nimensä, se on kyllä jo oppinut sen. Eilen ja tänään olin Helsingin Messukeskuksessa Voittaja 2011 show:ssa, isossa koiranäyttelyssä ihastelemassa, avustamassa ja ostoksilla. Huomenna olisi tarkoitus suunnata eläinlääkäriin vihdoin hakemaan pennuille mikrosirut ja lääkärintarkastukset, ja ostaa samalla madotuslääkkeet. Tyypit jo vetävät kiinteää ruokaa niin tarmolla, että olisi aika madottaa.

Viime aikoina on ollut niin ihanaa ja positiivista tekstiä täällä, että palataan hetkeksi maan pinnalle jottei totuus pääse unohtumaan. Aihe ei sinänsä enää meillä ole (toivottavasti) ajankohtainen kun pupsit ovat jo isoja ja terhakoita pötköjä, mutta asia koskee useimpia bulliaan pennuttavia.  Asia myös askarruttaa omaa mieltä, olen nyt ollut jonkinverran tekemisissä muuhun bulliväkeen jotka ovat kertoneet omia kokemuksiaan. Tiedän tuoreen pentueen joista kuoli puolet (3kpl) ensimmäisen kuukauden sisään, toisessa tapauksessa on valtava pentue josta kuoli ensin ensimmäisinä päivinä kaksi ja kolmas on kriittisessä tilassa, toivottavasti heille ei tulisi enempää menetyksiä. Eräästä pentueesta kuolivat kaikki viisi pentua ensimmäisellä viikolla, eivät keuhkot olleet tarpeeksi kehittyneet ilmeisesti, mikä on yleistä kun pennut keisarileikataan sovittuna aikana/laskettuna aikana vaikka synnytys ei ole käynnistynyt, en tosin tiedä onko tässä tapauksessa siitä kysymys. Ajatuksena ennakoidussa keisarinleikkauksessa on usein minimoida riskit mutta toisinaan kaikki menee mönkään eikä pennut olekaan vielä tarpeeksi kehittyneitä vaikka aika olisikin täysi. Etenkin kun keinohedelmöitystä käyttäessa pentuekoko voi olla poikkeuksellisen suuri, on pentujen kypsyyttä vaikea ennakoida. Paatuneimmat kasvattajat paukauttavat nartun uudestaan paksuksi heti seuraavasta juoksusta jos pennut kuolevat, mielestäni narttua ei enää kuuluisi missään nimessä enää käyttää. Tilastoja kaunistetaan jättämällä kuolleet pennut ilmoittamatta. Enkuilla ja muillakin raskasrakenteisilla roduilla on hirveän yleistä että emo vahingossa jyrää pennun päälle ja pentu kuolee, niin kävi myös meillä yhdelle poikalapsukaiselle pentujen ollessa viiden päivän ikäisiä. Suru on valtava, voin vaan kuvitella miltä tuntuu joillekkin jotka menettävät kaikki, jos kiintyvät niihin puoliksikaan yhtä paljon kuin minä. Äsken olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meidän Possun kanssa ulkomaailmassa, käytiin niinkin kovasti ihmisten ilmoilla että käytiin eläinkaupassa käyttämässä Possu pedikyyrissä. Noh, sinne tule tuntematon rouvashenkilö minulle ilmoittamaan, että hänelläkin oli ennen englanninbulldoggeja joita hän kasvatti, mutta onneksi kaikki pennut kuolivat koska on niin paska ja sairas rotu! Hänen nartulleen oli vielä pennuttamisen jälkeen tullut epilepsia ja se piti lopettaa nuorena. Ei synnyttäminen aiheuta epilepsiaa, kyllä se narttu on sitä ennestään kantanut mutta jotkut asiat vaan voivat tuoda sen myöhemmin esiin. Jos eksyy joskus tätä blogia lukemaan niin terve vaan! Kyllä minä tiedän parvosta yms mistä hän varoitteli ja niistä on tuolla aikaisemmin blogissa jo tekstiä, tuli täysi tyrmäys meidän hetkelliselle kotoa poistumiselle. Noh, parhaani minä yhä täällä yritän. Asiasta voisi jauhaa loputtomiin mutta hyvät ihmiset, ottakaa selvää, älkää tuomitko. Ei possu moikkaillut yhtäkään koiraa, se varmasti nauttii suunnattomasti kun pääsee taas koirapuistoihin riehumaan kun pennut ovat lähteneet. Ps. Jotain hyvääkin, kävin samalla reissulla ostamassa juustokakun. Kelpaa keitellä sumppia vieraille, jotka tulevat pentuja katsomaan.